aurinko nousee kolmelta aamuyöllä. pimeimpänä hetkenä tuuli puhaltaa kasvoille ja silmät kostuvat. maa on märkänä ja järven poukaman yllä leijailee harsomainen kerros usvaa. haapanapariskunnat katsovat meitä tarkkaavaisina. niiden ruosteenpunaiset päät loittonevat takavasemmalle ja jäämme kolmistaan.

kaadun selälleni kostealle nurmikolle. lehdet taittuvat allani ja hupparini imaisee aamuisen kosteuden. minun on kylmä. ukonkorento kietoo kätensä ympärilleni ja puhuu kauniisti. siperiankärppä istahtaa varovasti syliini ja silittää hiuksiani. kaikkialla on tyyntä.

minä hymyilen.
elän.

kun tapasin arosuohaukan

ne kolme päivää olivat tähän astisen elämäni parhaimmat. en muista milloin viimeksi olisin tuntenut niin paljon positiivisia tunteita. onnellisuutta ja odotusta.

keskusteluja värikkäiden valojen alla ja taputuksia olkapäille. avainten etsimisreissu, särkyneitä lasiastioita ja pehmeä halaus. lämpöä. kutsun sinua nimelläsi ja sinä otat minut avosylin vastaan. hyvästelen ja herään aamulla meriharakan vierestä. hän on lämmin ja täynnä rakkautta.

seuraavana päivänä yhteenkuuluvuuden tunteita, naurua ja niin paljon rakkautta. katuvalojen alla lauleskelua. ilta täyttyi pitkistä halauksista, tanssimusiikista, pehmeistä käsistä ympärillä ja lohduttavista eleistä. aamulla katsot ujosti silmiin.

sitten palaan kotiini ja ääni päässäni kuiskaa

"se haluaa meriharkan, ei sinua"

sitten minun onneni romahtaa.

silmälasini huurustuvat äkillisestä lämpötilan muutoksesta

tartut käteeni ja johdatat läpi täyden huoneen

sormesi ovat talvi-ilmasta viilentyneet

katseesi huokuu lämpöä

näytät kauniilta mekossasi meriharakka

kuten aina

ystävä halaa minua takaapäin

jään siihen lämpimään syleilyyn

katsot minua silmiin

en tiedä mitä yrität sanoa

tänään et halua olla kahdestaan

sanon sen sopivan

juttelen ihmisille ja sinä kyselet

haluat tietää mistä

en tiedä miksi

vuorikiipeilystä ja linnuista
niistä ainakin

kanssasi on helppo hengittää

huonommista puoliskoista

arvasiko varhain marraskuussa elämänsä aloittanut mihin päätyisi

kuiskasiko ohikulkija korvaan "odota vuosikymmen lapsukainen. odota vain." 

ehkä kylmä pohjoistuuli tempaisi sanat matkallaan

palasi vielä tähtisumuna saapuneenkin noutamaan

mitä sanoisi tuo laps

kenties hän ei koskaan eläisikään, 

jos saisi tietää minne tuuli kuljetti

miten teki pesänsä tyttöön

kylmetti pienen sydämen ja asetti pimeän ajatuksiin

후회하지 마라:

minusta tuntuu usein siltä, kuin pääni sisällä kävisi kaksi eri ihmistä loputonta keskustelua miten toimia.

rationaalinen minä sanoo kaiken tämän olevan tyhmää. se sanoo minun selviytyvän, voivan  pian paremmin ja se uskoo minun löytävän ihmisen, joka täyttää tyhjän tilan metsäkauriin tilalle. se uskoo minun osaavan ja onnistuvan. se hyväksyy ajoittaiset epäonnistumiset.

ahdistusminä on yleensä se äänekkäämpi. se kuiskii korvaan miten olen epäonnistunut ihmisenä. se ei koskaan pidä peilikuvasta, eikä sille riitä mikään. se haluaa minun suoriutuvan hyvin, jonka saavutettuani paremmin kuin kukaan muu. se uskoo vakaasti yksinäisyyteni jatkuvan, vaikka tutustuisin loputtomasti uusiin ihmisiin. se käskee satuttamaan itseäni epäonnistumisien jälkeen. se saa ajettelemaan huonoja hetkiä yhä uudelleen ja uudelleen. se saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi. se kuiskii miten kukaan ei voi välittää minusta oikeasti, ja minä uskon sitä.

minulla ei ole paljoa sanottavaa ahdistusminälle. ei mitään millä kumota sen kamalia väitteitä. teen mitä se haluaa. mutta sitten kun tulee lääkärin kanssa keskustelu, psyka, terveydenhoitajan tapaaminen, silloin se antaa sijaa minullekin. enkä minä osaa kertoa itsestäni mitään. menen lukkoon ja mutisen hyvästä päivästä ja miten tapasin ystävää. miten kaikki on taas aivan hyvin ja miten varmasti pärjään.

luulen ettei ahdistusminä halua lähteä lainkaan. mitä minusta jäisi jäljelle?

metallireunaisista ikkunoista tulvii auringon valoa ja se tuoksu

vaaleanpunaisia kukintoja ja vasta puitu laidun

joku katsoo sinuun vaaleanpunaisin linssein

lapsia vanhempineen

matkalla katsomaan toisia lapsiaan

he ovat nyt kasvaneet aikuisiksi

iloinen tyttö punaisissa hiuksissa

tänään hän puhuu meistä kaikille

kertoo tarinoita parin vuoden takaa

kertoo kuinka kasvettiin yhteen

kertoo kuinka tänään erotaan

kitarasointuja elämää nähneen käsillä

heleä ääni iloisesta tytöstä

halauksia ja lupauksia

talon käytävät jatkavat kaikumistaan meidän jälkeemme

olimme vain yksi hetki ajan valumassa

virrassa, joka ajelehtii jo muualla

hyvästelin atlaksen

tapojeni mukaan huonosti

huudahdin heipat ja katosin kesäpäivään

en tajunnut niiden olevan hyvästit

atlas ei palaa lähtöpäiväksi

tässä tilanteessa ihmiset itkevät

mutta kaiketi minulla on sellainen tunne nyt

me tapaamme vielä

minä palaan vielä matkaltani pohjoisessa

palaan takaisin katsomaan sitä tähtitaivasta

palaan nauramaan iltahämärissä

palaan tavatakseni ystäväni

ja sitten me syömme lettuja