kesä ei ollut mitä kuvittelin. haaveilin hiljaisista aamuista, kauniista valokuvauspäivistä, lämminhenkisistä puistopiknikeistä, yömyöhäisistä teehetkistä ja ystävistä.
aamuisin aurinko ei pilkistä pimennysverhon takaa, koira ei herätä tutulla murahduksellaan, sade ei lakkaa ja ei ole ystäviä eikä teehetkiä. raahaudun epämieluisaan työpaikkaan, palkatta. pahaolo seuraa vääjäämättä, ei jätä rauhaan hetkeksikään.
keväällä psyka käski minun keskittyä tekemään kivoja juttuja kun lomailen. pitäisi olla perheen ja koiran kanssa, pitäisi maalata ja piirtää, valokuvata ja nähdä kavereita.
en ole tehnyt mitään niistä.
mitä tehdä tyhjällä elämällä, kun yksinäisyys vetää nikamia maahan joka askeleella, masennus kaataa sänkyyn ja ahdistus tanssittaa miten haluaa.
ei tästä taida tulla mitään.
