marraskuu lähti viime viikolla

jäin yksin kaksioomme

matkustin kotikonnuille

kaikki tuntuvat lähteneen syksyn matkaan

(vaikka se taisin olla minä joka elokuun kynnyksellä lähdin)

ajanottajat

niillä tytöillä on samansävyiset ajatukset

salaisuuksia puhelimessa

en enää tunne heitä

osaa puhua heille

eivätkä he minusta välitä

sen selväksi tehneet

atlas tuntuu unelta

kenties häntä ei koskaan ollutkaan

vedenottamon karkeaan soraan upotettuina

helmenvalkoista nähnytkään

likaiseksi jätetty

peuran sarvia pareittain

sade laulaa alakuloista hymniään

risteilee punaisia helminauhoja

haarautuu muotojen mukana

residenssiltä kolmekymmentä askelta itään

sinnekkö heidät hautasit

heititkö muisteluiden jäljessä peltojen kasvatteja

kolme lemmikkiä ja viisi valvattia

juurineen revitkö ne maasta

jätitkö jälkiä

entä jos unohdat minut

et muista sadettamme

et tähtikarttaamme

et myöhäisiä syksyn iltoja

kengänjäljistä tummunutta lattiaa

loisteputkivaloja

viivyttelyjä ilman viiletessä

auringon kadotessa

en osaa pitää sinua lähelläni

ethän unohda minua?

me tapaamme taas 

kun aurinko palaa matkaltaan

vaaleassa eteisessä oli tungosta

väenpaljous huumaa

tiivistäkää - kuuluu komento

ovessa ikkuna, peitetty verholla

livun lähemmäksi tietä pois kansan keskeltä

hän seisoo siellä, verhoa vasten

huppu laskettuna

suklaanruskeat kulmakarvat

jälkijunassa sointuvien silmien perään

ajan pauhaava nopeus hidastuu

sekunteja

olen unohtanut miten lasketaan

unohtanut miten ajatellaan

suupielet kohoavat vienosti ylöspäin

kellot alkavat tikittää

verho heilahtaa

vanha elämää nähnyt ovi narahtaa

kissa naukuu jaloissa

väenpaljous ja puheensorinaa

aika kuluu

juokse pois ja unohda minut

en halua enää uskoa sinuun