naurusi muistona lapsuudesta

innostunut olemuksesi tammipöydän äärellä

pidän kovin paljon äänestäsi

puhut vaikein sanoin

en saa katsettani irti sinusta

olet hyvin kaunis

tuolisi on aamuisin kylmä

kukaan ei tule ja lämmitä sitä

kuuntelin autossa teini-ikäisen minun suosikkibändiä. kuvittelin tuolloin tietäväni kaiken kaikesta. kuvittelin olevani huonossa jamassa. kuvittelin kaiken kääntyvän mystisesti parhaaksi. toisinaan kiljuin äidilleni haluavani kuolla nyt ja heti. siinä maatessani eteisen kuraisella matolla. silloin oli kevät. ranteistani valui punainen helmivana viikko ennen valmistujaisia. minusta ei ole kuvia kun lähden peruskoulusta.

mikään ei kääntynyt mystisesti parhaakseni. 

en kilju enää eteisessä. en asu kotona. pakoilen kaakelimaailmassa ihmisiä ja yritän selviytyä loisteputkiviidakosta. vihaan peilikuvaani enkä enää voi kutsua ketään ystäväkseni. se mitä minä joskus kuvittelin huonoksi tilanteeksi ei sitä ollutkaan.

ainakaan bändi ei ole muuttunut vuosien saatossa huonommaksi.

hän kirjaili meidät yötaivaalle

nimesi tähtikuvion mukaasi

vaitonaisina lokakuun yössä

yksinäisyys verhoaa minut

jälkeen iltojemme

kaupungin valot peittivät tähtikuviosi

muistelitko koskaan meitä

heipähei atlas.

siellä tunkkaisessa luokkahuoneessa.

en tervehdi.

liian kauan on kulunut.

iltapäivällä kaikki on kuin ennen auringon matkaa.

voi atlas.