metallireunaisista ikkunoista tulvii auringon valoa ja se tuoksu

vaaleanpunaisia kukintoja ja vasta puitu laidun

joku katsoo sinuun vaaleanpunaisin linssein

lapsia vanhempineen

matkalla katsomaan toisia lapsiaan

he ovat nyt kasvaneet aikuisiksi

iloinen tyttö punaisissa hiuksissa

tänään hän puhuu meistä kaikille

kertoo tarinoita parin vuoden takaa

kertoo kuinka kasvettiin yhteen

kertoo kuinka tänään erotaan

kitarasointuja elämää nähneen käsillä

heleä ääni iloisesta tytöstä

halauksia ja lupauksia

talon käytävät jatkavat kaikumistaan meidän jälkeemme

olimme vain yksi hetki ajan valumassa

virrassa, joka ajelehtii jo muualla

hyvästelin atlaksen

tapojeni mukaan huonosti

huudahdin heipat ja katosin kesäpäivään

en tajunnut niiden olevan hyvästit

atlas ei palaa lähtöpäiväksi

tässä tilanteessa ihmiset itkevät

mutta kaiketi minulla on sellainen tunne nyt

me tapaamme vielä

minä palaan vielä matkaltani pohjoisessa

palaan takaisin katsomaan sitä tähtitaivasta

palaan nauramaan iltahämärissä

palaan tavatakseni ystäväni

ja sitten me syömme lettuja

kolmen viikon päästä kaikki täällä on ohitse

tähtitaivaat, harjumaisemat ja ruskeat silmät

kaksi vuotta sitten elämäni oli palasina

hajotin sen itse peruuttamattomasti

se oli jätettävä taakse

matkustin kauas pois

aloitin uuden elämän uudessa kaupungissa

kaupungissa vailla tuttuja kasvoja

mitä täällä onkaan nyt

jotain ehjää

ensi kertaa vuosiin

pian palaan sinne mistä lähdin

näenkö saman taivaan tähtitornista

harjumaiseman jos kiipeän korkeimman rakennuksen katolle

näenkö teitä enää, näenkö niitä ruskeita silmiä

haluaisin sanoa kyllä

mutta mitäpä se asialle tekisi

Tarinoita kuluneesta vuodesta

Olen yrittänyt aloittaa blogipostausta lokakuusta asti. Useita alkuja luonnoksissa, muttei yksikään niistä nähnyt loppua. 

Mistä aloittaisin vyyhdin purkamisen? Kesän jälkeen palasin hetkeksi kouluun ja sain lääkemääräyksen vakavaan masennukseen, jota lopulta en kuitenkaan aloittanut. Syksy meni hujauksessa, tapasin atlasta ja kärsin pahoista ahdistuskohtauksista. Välillä jouduin lähtemään koulusta kotiin kesken päivän, mikä taas aiheutti osaltansa ihmettelyä. Tapasin koko syksyn psykologia, joka lopulta sanoi uskovansa minuun ja parantumiseeni. Hyvästelimme.

Muutin kaupunkiin järven rannalle kolmen ystäväni kanssa. Siellä oli marraskuu, hukka ja hukan puoliso. Vietin siellä kaksi kuukautta, lopetin kaikki lääkkeeni, työskentelin ja yritin olla ihmisten kanssa. Yllättäen oloni parani ja lähdin alkuvuodesta uudelle paikkakunnalle pohjoiseen yksinäni.

Ahdistun edelleen mm. tulevaisuuden pohtimisesta, sosiaalisista asioista ja virheistäni, mutta elämä soljuu hieman helpommin. Atlas on ottanut minuun yhteyttä, olen tavannut hopeista (joka tuntuu menettäneen kiinnostuksensa minuun ja elämääni) ja pian muutan takaisin sinne mistä syksyllä lähdin. Tapaan taas ystäväni koulusta ja jännitän häämöttäviä hyvästejä. 

En ehkä katso elämää vieläkään optimisesti, enkä usko huomisen hyvyyteen tai alati seuraavaan pahaan. Olen kuitenkin ehkä päässyt pois ikuisesti jyrräävästä vuoristoradasta. Olen jäänyt pysäkille, missä on paljon rauhaa ja vain hieman onnettomuutta.

Allur heimurinn óskýr, Nema þú stendur

kesä ei ollut mitä kuvittelin. haaveilin hiljaisista aamuista, kauniista valokuvauspäivistä, lämminhenkisistä puistopiknikeistä, yömyöhäisistä teehetkistä ja ystävistä.

aamuisin aurinko ei pilkistä pimennysverhon takaa, koira ei herätä tutulla murahduksellaan, sade ei lakkaa ja ei ole ystäviä eikä teehetkiä. raahaudun epämieluisaan työpaikkaan, palkatta. pahaolo seuraa vääjäämättä, ei jätä rauhaan hetkeksikään. 

keväällä psyka käski minun keskittyä tekemään kivoja juttuja kun lomailen. pitäisi olla perheen ja koiran kanssa, pitäisi maalata ja piirtää, valokuvata ja nähdä kavereita.

en ole tehnyt mitään niistä.

mitä tehdä tyhjällä elämällä, kun yksinäisyys vetää nikamia maahan joka askeleella, masennus kaataa sänkyyn ja ahdistus tanssittaa miten haluaa.

ei tästä taida tulla mitään.

Tell me, do you even think like this?

Lately I've been wondering

Hoping this is happening
If I could open my eyes

Oh I can see your eyes through thick and thin

I've been patiently waiting for answers for my entertainment

I've been holding on
To what's left of our beating hearts
I'll never laugh
We never left each others minds

atlas sekoittaa pakkaa. kaikki tuntuu tyhjältä, mutta helpolta ilman häntä. en pysty tulkitsemaan eleitäsi, sanojasi, katseitasi tai toimintatapojasi. yleensä tulkitsen ihmisiä hyvin taka-alalta. atlas on kysymysmerkki, suuri mysteeri. esitän toistuvasti mielessäni tutuksi tullutta kysymystä "mitä sinä haluat?" saankohan siihen koskaan vastausta, hyvästelenkö valmistujaisien kynnyksellä niin kuin jokaisen kaltaisesi?

mitä minä atlaksesta haluan?

naurusi muistona lapsuudesta

innostunut olemuksesi tammipöydän äärellä

pidän kovin paljon äänestäsi

puhut vaikein sanoin

en saa katsettani irti sinusta

olet hyvin kaunis

tuolisi on aamuisin kylmä

kukaan ei tule ja lämmitä sitä