kuuntelin autossa teini-ikäisen minun suosikkibändiä. kuvittelin tuolloin tietäväni kaiken kaikesta. kuvittelin olevani huonossa jamassa. kuvittelin kaiken kääntyvän mystisesti parhaaksi. toisinaan kiljuin äidilleni haluavani kuolla nyt ja heti. siinä maatessani eteisen kuraisella matolla. silloin oli kevät. ranteistani valui punainen helmivana viikko ennen valmistujaisia. minusta ei ole kuvia kun lähden peruskoulusta.
mikään ei kääntynyt mystisesti parhaakseni.
en kilju enää eteisessä. en asu kotona. pakoilen kaakelimaailmassa ihmisiä ja yritän selviytyä loisteputkiviidakosta. vihaan peilikuvaani enkä enää voi kutsua ketään ystäväkseni. se mitä minä joskus kuvittelin huonoksi tilanteeksi ei sitä ollutkaan.
ainakaan bändi ei ole muuttunut vuosien saatossa huonommaksi.
